Tiistai-iltana maksiykkösissä Fannin kanssa ensin vitonen putken kiellosta ja sitten hylly ohjaajan pyllähdyksestä.

Millin kanssa kolmosissa, helatorstaina kaksi agilitystarttia, joista toisesta yliaikanolla 0,60 (oli varsin tiukka ihanneaika) ja toisesta ohjaajan tyhmyyden vuoksi hylly, kun ohjasin Millin takaisin puomille.

Sunnuntaina sitten taas ohjaajan pyllähdyksenkin jälkeen nolla, sijoitus varsin kovatasoisessa porukassa viides ja toiselta radalta sitten kymppi.

Paula ja Lillikin oli kisaamassa, heille torstaina ainakin yksi nolla, sunnuntaina ei tainnut nollia irrota.

Ja tuossa välissä käytiin Janakkalassa aussieagikoulutuksessakin pyörähtämässä, ylioppilasjuhlat kutsui, niin jäi vähän torsoksi, mutta saatiin sentään naama poltettua. Ja nyt sunnuntaina paloi vähän lisää, joten toivon todellakin sen pikapuoliin muuntuvan rusketukseksi. Ei oo kiva olla töissä tomaattina :)